Uutisia

Julia Lainema Kaari-ensemblen uudeksi taiteelliseksi johtajaksi

Musiikin maisteri Julia Lainema on valittu Kaari-ensemblen uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Lainema aloittaa tehtävässään syksyllä 2022. Lainema seuraa tehtävässään kuoron perustamisesta asti johtajana toiminutta Saara Aittakumpua.

– Olen todella iloinen valinnastani Kaarin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi! Suurin osa johtamistani kuoroista on ollut sekakuoroja, joten Kaari on diskanttikuorona minulle sukellus uuteen, mistä olen hyvin innoissani. Kaarin sointi on vaikuttava ja ainutlaatuinen, siinä on iskuvoimaa, lämpöä, täyteläisyyttä ja muuntautumiskykyä. Odotan malttamattomana sitä, että pääsen työskentelemään tämän hienon instrumentin ja monipuolisen ohjelmiston parissa, toteaa Lainema

Julia Lainema on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmästä 2016. Hän viimeistelee parhaillaan toista maisteritutkintoaan Sibelius-Akatemian kuoronjohdon koulutusohjelmassa professori Nils Schweckendiekin johdolla. Julia on täydentänyt kuoronjohdon opintojaan myös rytmisen kuoronmusiikin kursseilla.

-Kaarin sointi ja ohjelmisto ovat jo suurelta osin sellaista, joka puhuttelee minua, joten mitään suurta linjanmuutosta en ole hakemassa. Toivon, että voimme edelleen syventää niitä jo hyvin toimivia asioita, jotka ovat Kaarin vahvuuksia, toki samalla tuoden mukaan oman persoonani ja näkökulmani. Ajattelen, että Kaarin tulevaisuus pitää sisällään uusia kantaesityksiä, mielenkiintoisia yhteistöitä eri toimijoiden kanssa ja elämyksellisiä konsertteja niin laulajille kuin kuulijoille, sanoo Lainema.

Kaari-ensemblen lisäksi Julia toimii Ahjo Ensemblen, Lempikuoron ja Pohjalaisten Osakuntien Laulajien taiteellisena johtajana. Hän sovittaa ja säveltää kuoromusiikkia ja on organisoinut erilaisia kuoromusiikin tapahtumia. Julia on Suomen kuoronjohtajayhdistyksen yhdenvertaisuustoimikunnan jäsen ja kirjoittaa kuoroaiheista blogia ”Kuoromusiikin säveltävät naiset”.

Kuva: Vuokko Salo