LASIMAALAUS – Kaari-ensemblen ensilevy

Kaari-ensemble äänittää Saara Aittakummun johdolla ensimmäisen levynsä helmikuussa 2020. Levy sisältää kuoron ominta ohjelmistoa, eli nykytaidemusiikkia diskanttikuorolle. Levyprojektin tärkeimpänä tavoitteena on taltioida kuoron omat tilausteokset, mutta myös muuta harvemmin kuultavaa diskanttikuoromusiikkia viime vuosikymmeniltä Suomesta – ja vähän Ruotsista ja Norjastakin.

Projektin rahoitus ei ole vielä kasassa ja siihen tarvitsemme sinun apuasi! Projektille on perustettu Mesenaatti-rahoituskampanja, jonka kautta projektiamme voi tukea vastikkeita vastaan. Kampanjan kautta voit ostaa levyjä ennakkoon, tilata kuoron/yhtyeen esiintymään tilaisuuteesi tai mainostaa yritystäsi levyn markkinointimateriaaleissa.

Vastikkeista voit valita itsellesi sopivan tukimuodon – jo pienikin summa auttaa projektia toteutumaan! Kiitos tuestasi!

Hamme uusia laulajia.

Haemme kokoonpanoomme uusia laulajia syyskauden 2019 alusta alkaen. Jos etsit korkeatasoista kuoroa, jossa yhdistyvät hyvä henki, mielenkiintoinen ohjelmisto ja tavoitteellinen toiminta, Kaari-ensemble saattaa olla sinun kuorosi! Tulevalla kaudella on luvassa muun muassa produktio brittiläisen kuoronjohtajan George Parrisin kanssa, sekä Kaari-ensemblen ensimmäisen levyn äänitykset!

Hakijoilta toivomme aiempaa kuoro- tai yksinlaulukokemusta, hyvää nuotinlukutaitoa sekä kykyä omaksua moniäänistä musiikkia nopeallakin tahdilla. Koelauun voi hakea kaikkiin stemmoihin, alttoon huomioimme myös kontratenorihakijat.

Kaari-ensemble on laulajan yksilöllistä persoonaa arvostava kuoro ja jokaisissa harjoituksissa on äänenmuodostusosio, josta vastaa kuorosointiin erikoistunut laulupedagogi Laura Salovaara. Saara Aittakumpu on palkittu kuoronjohtaja, joka johtaa Kaari-ensemblen lisäksi Polyteknikkojen kuoroa ja Mieskuoro Valkiaa. Kuoro harjoittelee maanantai-iltaisin klo 19-21 Oulunkylässä.

Kysy lisää ja ilmoittaudu koelauluun: info(a)kaari-ensemble.fi

Avarrutaan! – Kaari-ensemble 10 vuotta

Kaari-ensemble juhlii 10-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla 17. marraskuuta Helsingin konservatorion konserttisalissa! Juhlakonsertissa kuullaan valikoitujaa kuoron suosikkiteoksia 10 vuoden varrelta, niin kuoron alkuajoilta kuin viime vuosiltakin. Kalevi Ahon, Johannes Brahmsin, Gustav Holstin, Herman Rechbergerin sekä Veljo Tormiksen musiikin lisäksi kuullaan kantaesityksenä Juhani Komulaiselta Aila Meriluodon teksteihin tilattu uusi teos Niin paljon ohi.

Kaari-ensemblea johtaa Saara Aittakumpu
Konsertissa esiintyvät myös harpisti Anni Kuusimäki sekä
käyrätorvistit Inari Moilanen ja Paula Ernesaks.

Liput
20 € / 15 € ovelta ostettuna
18 € / 13 €  verkkokaupasta ja ennakkoon kuorolaisilta

Syksyn 2018 laulajahaku

Kuoron 10-vuotisjuhlasyksy käynnistyy elokuussa ja otamme riveihimme jälleen uusia laulajia! Tällä hetkellä tilaa on kaikissa stemmoissa. Mukaan voi liittyä heti kauden alussa elo-syyskuun vaihteessa tai marraskuun loppupuoliskolla jouluperiodin alkaessa. Lue lisää laulajaksi-osiosta tai sovi suoraan aika koelauluun meilitse info(a)kaari-ensemble.fi.

Kaari-ensemblelle kultaleima Tampereen Sävelessä 2017

Kaari-ensemble on saavuttanut Tampereen Sävel 2017 -kuorokatsomuksessa yhden kultaleiman. Katselmuksessa ei tänä vuonna jaettu lainkaan kolmen kultaleiman tunnustuksia, eikä Grand Prix -palkintoa. Kahteen kultaleimaan ylsi viisi kuoroa, joiden joukossa Suomea edustivat Kamarikuoro Värinä sekä Vaskivuoren lukion kamarikuoro. Yhdellä kultaleimalla Kaari-ensemble oli katselmuksen paras suomalainen naiskuoro. Saara Aittakummun johtama Mieskuoro Valkia saavutti niinikään yhden kultaleiman ja palkittiin myös parhaan mieskuoron erityispalkinnolla. Katselmukseen osallistui yhteensä 54 kuoroa, joista viidelle jaettiin kaksi kultaleimaa ja kahdeksalle yksi kultaleima.

Kaari-ensemble Tampereen Sävelessä 9.6.2017. Kuva: Katja Mäkiö

Kaari-ensemblen katselmusohjelmisto koostui kolmen suomalaisen ja yhden norjalaisen säveltäjän teoksista. Kuoro esitti ohjelmistonsa 9.6. Tampere-talon isossa salissa.

Heino Kaski: Muistelen sua
Olli Kortekangas: Three fiord sketches
Frank Havrøy: Salve Regina
Juhani Komulainen: Winter

Kuoro on todella iloinen tästä tunnustuksesta ja jää hyvillä mielin kesätauolle hienon lauluvuoden jälkeen! Seuraava konserttimme on lauantaina 28. lokakuuta Temppeliaukion kirkossa. Kuoro ottaa myös syksyn alusta uusia laulajia, ja koelaulut järjestetään elokuun alkupuolella. Lisätietoja laulajahausta löytyy täältä.

Kaari-ensemblen kesäkuun esiintymiset

Kaari-ensemble osallistuu kesäkuussa Tampereen Sävel -kuorokatselmukseen 9.-11.6.! Kuoro esiintyy katselmuksessa perjantaina 9.6. Tampere-talon isossa salissa klo 14.15. Katselmusesityksiin on vapaa pääsy. Tarkka aikataulu festivaalin kotisivuilla.

Samalla viikolla konsertoimme Alppilan kirkossa Kolmen kuoron konsertissa yhdessä Kamarikuoro Värinän sekä Mieskuoro Valkian kanssa. Konsertissa kuorot esittävät Tampereen katselmusohjelmistonsa.
Ma 5.6. klo 19 Alppilan kirkossa, vapaa pääsy / ohjelmamaksu 10 euroa. Johtaa Saara Aittakumpu (Kaari-ensemble ja Valkia) sekä Noora Hirn (Värinä).

Kaari-ensemble osallistuu myös kiinnostavaan oopperaproduktioon kesäkuun puolivälissä. Gustav Holstin harvoin kuultu yksinäytöksinen ooppera Savitri esitetään neljänä näytöksenä 16.-20.6. Kruunuhaassa, Helsingin Yliopiston Snelmannia-rakennuksen puistossa. Liput ja lisätiedot: laurapyrro.com

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan meitä kesäkuun esiintymisiimme!

Kuva: Melis Hakkarainen 2016