Kaari-ensemble

Naiskuoro kuin sopivan kypsä viini

Kaari-ensemble on syyskuussa 2008 toimintansa aloittanut, sopraano- ja alttolaulajista koostuva korkeatasoinen kamarikuoro. Kaari-ensemblelle tunnuksenomaista on vahva ja värikylläinen sointi. Kuoron ohjelmisto koostuu klassis-romanttisesta musiikista ja nykymusiikista. Kaari on myös tilannut ja kantaesittänyt uutta musiikkia, mm. Mikko Sidoroffilta, Juhani Komulaiselta ja Tapio Tuomelalta. Kaari-ensemblea johtaa kuoronjohtaja Saara Aittakumpu ja kuorosoinnin opetuksesta vastaa laulupedagogi Laura Salovaara.

Kaari-ensemble on voittanut naiskuorosarjan Anton Bruckner -kuorokilpailussa Itävallan Linzissä vuonna 2015 ja sijoittunut hopealle Grand Prix of Nations -kilpailussa Berliinissä vuonna 2017. Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa Kaari-ensemble on saavuttanut kahdesti kultaleimatason. Suomen Naiskuoroliitto valitsi Kaari-ensemblen Vuoden kuoroksi 2017.

Vuonna 2020 Kaari-ensemble osallistuu yhtenä finaaliin valittuna kuorona Erik Fordell Grand Prix -kuorokilpailuihin Kokkolassa ja julkaisee ensimmäisen levynsä Lasimaalaus, joka sisältää kuoron omat tilaussävellykset ja muuta uudempaa pohjoismaista musiikkia diskanttikuorolle.

Kuoro harjoittelee maanantai-iltaisin Oulunkylän kirkolla Helsingissä.

Kuva Kaari-ensemblestä syksyllä 2019
Kaari-ensemble syksyllä 2019, Kuvaaja: Heikki Heinonen
Kaari-ensemble är det senaste stjärnskottet på vår allt klarare strålande damkörshimmel (...) klangen kunde faktiskt liknas vid ett lagom mognat, mustigt vin (...) röstsammansättningen föreföll i det närmaste optimal (...) Man rodde tekniskt utan problem iland samtliga satsmässiga knäppigheter och musicerandet gav överlag ett tillika avslappanat och emotionellt engagerat intryck (...) Saara Aittakumpu hade gjort ett ypperligt jobb med sina damer.

Musiikkikriitikko Mats Liljeroos Kaari-ensemblen Lasimaalaus-konsertista Kansallismuseossa 15.2.2010, HBL 16.2.2010.