Uutisia

Kaari-ensemble hakee riveihinsä korkeita sopraanoja

Kuva: Melis Hakkarainen 5/2016
Kuva: Melis Hakkarainen 5/2016

Haemme kokoonpanoomme korkeita sopraanoja syyskauden 2016 alusta. Kauden 2016-2017 päätähtäimenä on osallistuminen Berliinin Grand Prix of Nations -kuorokilpailuun helmikuun alussa. Kuoron edellinen kilpailumatka oli Itävallassa kansainvälisessä Anton Bruckner -kuorokilpailussa, jossa Kaari-ensemble menestyi voittamalla oman kamarikuorosarjansa ja sijoittumalla toiseksi Sacred music -sarjassa.

Kaari-ensemble on naisäänistä koostuva kamarikuoro, jonka sointi tavoittelee täyteläisyyttä, värikylläisyyttä, ilmaisuvoimaisuutta ja naisellisuutta. Ohjelmistoomme kuuluu sekä teknisesti ja tulkinnallisesti haastavaa klassis-romanttista musiikkia että laulullisesti kiinnostavaa nykymusiikkia.

Kaari-ensemble on laulajan yksilöllistä persoonaa arvostava kuoro ja jokaisissa harjoituksissa on äänenmuodostusosio, josta vastaa kuorosointiin erikoistunut laulupedagogi Laura Salovaara. Saara Aittakumpu on palkittu kuoronjohtaja, joka johtaa Kaari-ensemblen lisäksi muun muassa Polyteknikkojen kuoroa. Kuoro harjoittelee maanantai-iltaisin.

Sovi aika koelauluun tai kysy lisätietoja sähköpostitse osoitteesta info(a)kaari-ensemble.fi