Uutisia

Kuorokuulumisia koronan keskeltä

Pitkän hiljaisuuden jälkeen on tullut aika päivittää Kaari-ensemblen kuulumisia.

Keväällä harjoituskautemme päättyi ennenaikaisesti monen muun kuoron tapaan, kun sosiaaliset harrastukset jäivät tauolle. Keskeytys tapahtui juuri kalkkiviivoilta Kokkolan Erik Fordell Grand Prix -kilpailuun. Kilpailun lisäksi jouduimme peruuttamaan kolme aiottua konserttia; G.P. Pergolesin Stabat Materin pääsiäisenä Töölön kirkossa, kesäkuisen mieskuoro Valkian kanssa suunnitellun Tempest trails – Myrskyn polkuja -yhteiskonsertin Helsingin saksalaisessa kirkossa, sekä Heinäveden musiikkipäivien konsertin Mendelssohnin Shakespeare Helsinki Sinfoniettan kanssa. Onneksi ehdimme kuitenkin levyttää Lasimaalaus-levymme helmikuussa Roihuvuoren kirkossa ja levy julkaistaan aiotussa aikataulussa tänä syksynä. Arvioitu julkaisupäivä on tällä hetkellä lokakuussa. Uutisoimme pian tarkempaa tietoa levystä, julkaisupäivästä ja ostopaikoista. Postitamme levyt myös heti kun mahdollista mesenaattitukijoillemme. Levyä voi ennakko-ostaa vielä Holvi-kaupastamme (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Holvissa on myynnissä myös kannatusjäsenyyksiä, jotka ovat arvokas tuki meille etenkin tämän vuoden haasteissa.

Kuoro aloitti säännölliset viikkoharjoitukset elokuun lopussa ja tällä hetkellä harjoittelemme seurakunnan ohjeistuksen mukaisesti kasvomaskien tai pleksien kanssa kahden metrin turvaväleillä. Kuorolaisten into päästä taas laulamaan yhdessä on ollut kova ja turvallisuussääntöihin on reagoitu vakavasti. Kuoron linja onkin, että otamme turvatoimet positiivisen kautta haasteena, josta voi oppia lisää. Harjoituksissa on työn alla alkuvuodelle 2021 suunniteltu konsertti sekä Kokkolan Erik Fordell Grand Prix -kilpailuohjelma, jota ehdimmekin jo alkuvuonna työstää pitkälle. Aikomuksenamme on myös järjestää joulukonsertti, mikäli turvallisuusmääräykset sallivat. Tiedotamme siitä lisää pian.

Muun tekemisen ohessa olemme päivittäneet logomme ja nettisivumme. Tällä hetkellä katsomme haasteista huolimatta tulevaisuuteen innokkaasti. Näköpiirissä on mm. 2022 reissu Rovaniemelle, kun esiinnymme kuorona Karvalakkioopperassa (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Heinäveden musiikkipäivät järjestetään ensi kesänä, jolloin toivottavasti voimme olla myös mukana.

Kaari-ensemble korona-ajan treeneissä syyskuussa 2020. Kuvaaja: Saara Aittakumpu.