Uutisia

Lasimaalaus valittiin vuoden kuorolevyksi

Ylen, Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen ja Sulasolin muodostamassa raadissa huomioitiin Lasimaalauksen ansioiksi mm. onnistunut kokonaisuus ja rohkeat ohjelmistovalinnat. Raadin mukaan levyltä on kuultavissa myös kuoron panostus äänenhuollollisiin seikkoihin, mistä kuoron taiteellinen johto onkin erityisen iloinen. ”Albumi osoittaa myös sen, että Kaari-ensemble on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten naiskuorojen eturivissä,” tiedotteessa sanotaan.

Kaari-ensemble iloitsee kovasti valinnasta ja juhlan kunniaksi levy on saatavilla Holvi-verkkokaupassa -25% alennuksella ja toimituskuluitta vielä toukokuun loppuun saakka!

Suomen kuoronjohtajien yhdistyksen tiedote (avautuu uuteen ikkunaan).

Lasimaalaus-levy Holvi-kaupassa (avautuu uuteen ikkunaan).